![]()
|
TCeuropeTCeurope (Technical Communication in Europe) on euroopppalainen teknisen viestinnän kattojärjestö, jonka tarkoitus on tukea itsenäisiä kansallisia yhdistyksiä. Järjestö toimii myös yhteistyöelimenä esimerkiksi teknisen viestinnän standardisoimiseen ja kuluttajatuotteiden turvallisuusohjeistukseen liittyvissä kysymyksissä EU:ssa. Järjestö pyrkii myös tekemään teknistä viestintää tunnettavammaksi etenkin eteläisessä Euroopassa. TCeurope sai alkunsa vuonna 2001 Saksan teknisen viestinnän yhdistyksen Tekomin ja Iso-Britannian ISTC:n ehdotuksesta, että perustettaisiin yhteinen eurooppalainen katto-organisaatio edistämään koulutusta, varojen hankintaa, standardointia ja kuluttajansuojaa. STD oli mukana perustajajäsenenä ja meidän lisäksemme järjestöön kuuluvat myös Alankomaiden, Ranskan ja Sveitsin teknisen viestinnän yhdistykset. TCeuropen rekisteröintipaikka on Bryssel, missä myös järjestön toimisto sijaitsee. Järjestön rahoitus tulee jäsenmaksuista, EU:n projektirahoituksesta ja sponsoreilta. Toimintamuodot ja tavoitteetTCeuropen kaikille näkyvät toimintamuodot ovat järjestön nettisivut, uutiskirjeet, EU-projektit sekä vuosittainen tapaaminen eli Colloquium, joka mahdollistaa keskustelun ja suhteiden luomisen eri maiden osaajien välillä. Tällä hetkellä järjestöllä on kaksi EU:n tukemaa tutkimus- ja verkostoitumisprojektia käynnissä, TecDoc-Net ja SecureDoc. TCeuropen toiminnan tavoitteita ja painopistealueita ovat jäsenjärjestöjen edustaminen eurooppalaisella tasolla, teknisen dokumentoinnin laadun ja alan tiedonvaihdon parantaminen, alan standardoinnin ja koulutuksen edistäminen, alan työmarkkinoiden kehittäminen ja alan järjestöjen levittäminen uusiin maihin Unionin sisällä. Näitä tavoitteita toteuttaakseen TCeurope lobbaa aktiivisesti Euroopan Unionissa, järjestää jäsenistölleen tapaamisia ja ylläpitää useita eri työryhmiä koulutuksen, kuluttajansuojan ja standardoinnin alueilla. STD TCeuropessaSTD on ollut mukana TCeuropen toiminnassa alusta asti, Tarja Tolvasen edustaessa yhdistystämme. Hän on myös tämänhetkinen TCeuropen rahastonhoitaja. Lisätietoja:TCeuropen kotisivut: http://www.tceurope.org/ -- |
Etusivu
Jäseneksi liittyminen
|